Vuosi on vaihtunut ja on taas aika aloittaa uusi partiokevät. Ryhmien kokoukset alkavat ensi viikolla (17.1. alkava viikko, vko 3). Kokoukset pidetään samaan aikaan ja samassa paikassa kuin syksylläkin.

Valitettavasti korona on yhä vaivanamme ja se rajoittaa partiotoimintaa jonkin verran. Suomen partiolaisten ja partiopiirin tämänhetkisen koronaohjeistuksen mukaan partiokokouksia voi järjestää ulkotiloissa. Varautukaa siis kokouksiin aina säänmukaisin ja lämpimin varustein. Kuten olemme viimeisten kahden vuoden aikana oppineet, koronatilanne ja määräykset saattavat muuttua nopeallakin aikataululla. Ilmoitamme mahdollisista muutoksista, jos ne vaikuttavat partiokokousten järjestelyihin.

Kokousten lisäksi keväällä on luvassa myös muuta ohjelmaa. Huhtikuussa järjestetään lippukunnan kevätretki, johon pääsevät osallistumaan seikkailijat ja sitä vanhemmat. Sudenpennut pääsevät retkelle oman ryhmänsä kanssa. Purjehduskausi alkaa huhti-toukokuun vaihteessa. Luvassa on tuttuun tapaan niin iltapurjehduksia kuin pidempiäkin purjehdusmatkoja.

Kesällä päästään leireilemään! Sudenpennut pääsevät Lounais-Suomen partiopiirin järjestämälle Tammileirille, joka järjestetään 9.-12.6. Seikkailijoille järjestetään oma kesäleiri yhdessä Henrikin Tapulityttöjen kanssa. Seikkailijaleirin ajankohta selviää myöhemmin. Molemmista tapahtumista tulee lisätietoa kevään aikana.

Tarpojat ja sitä vanhemmat pääsevät puolestaan Suomen partiolaisten suurleirille, Finnjamboree Kajolle. Kajolle ilmoittautuminen on jo käynnissä ja päättyy 2.2. Lisätietoa leiristä on koteihin lähetetyssä sähköpostiviestissä ja tapahtuman nettisivuilla https://kajo2022.fi/.

Lippukunnanjohtajana toimii vuonna 2022 Otto Tarkka. Minuun saa yhteyden aina tarvittaessa sähköpostitse lpkj(a)kupittaanhenrikinpojat.fi.